...ja yksi pupu.

Viimeiset vuodet olen ollut näissä käsityöhommissa ehdottomasti enemmän neuleihminen kuin askartelija tai ompelija. Huomasin kuitenkin, että juuri tuo ompelu on sellaista puuhaa, joka vaatii tarkkaavaisuutta ja keskittymistä sen verran, että ikävät asiat painuvat taka-alalle. Edes hetkeksi.

Koko juttu läksi ihanasta mutta niin hankalasta liskoheijastimestani. Sen varpaat kun aina sotkeutuvat Oton fleksiin lenkeillä. Että joku ulokkeettomampi mutta pehmoinen ratkaisu oli asiaan löydettävä. Ensin syntyi kissoja mutta ajattelin, että Otto ei kyllä semmoisesta lenkkitakissa tykkäisi, joten tein sitten koirankin. Ja pupun.

Ei se Otto näistä piitannut. Kun levittelin näitä ulos kuvattavaksi niin tuli tietysti uteliaana katsomaan ja sitten avuliaana nuoleskeli lunta niiden päältä. Tykkää nimittäin syödä lunta!