Toissa talvena yritin tuhota jämälankavarastojani, siis niitten sinisten lankojen osalta, neulomalla aikamoisen kasan siniraitaisia sukkia. Vaikka sukkia valmistuikin, ei jämälankakori pahemmin vajentunut ja sittemmin se on vaan kasvattanut sisältöään. Niinpä nappasin oitis ihanan idean Jämäblogista. Tämmöiseen päiväunipeittoon sainkin sitten upotettua lähes kaikki loput siniset jämälangat. Idean äidin, Markan, tavoin neuloin peiton kaksinkertaisella langalla, joten värin vaihto sujui sutjakasti ja säästyin lankojen päättelyltä kun pienen matkaa neuloin langanvaihtokohdassa kolminkertaisella langalla.

Neulomani kuusi "kaulaliinaa" yhdistin virkkaamalla. Näin saumasta tuli joustavampi (yrityksen ja erehdyksen kautta kokeiltu) ja siistimpikin. Virkkasin yhtenäisyyden vuoksi vielä peiton ulkoreunaan kiinteäsilmukkakerroksen ja kulmiin näpertelin tupsut. Tuo tupsulanka oli  solmuista purkulankaa jota hermoni eivät kestäneet  neuloa
mutta tupsuissa niitä solmuja ei taida huomata.

Peitosta tuli ihan mukavan kokoinen, 115cm x 160cm. Raskaana, yli 1,6 kg, se varmaan hieman venyy käytössä, vaikka aika napakkaa neuloinkin nelosen puikoilla. Langat olivat paksuudeltaan  ohuesta Pirkkalangasta  ei-ihan-isovelilangan paksuista.

Ja tähän loppuun vielä se pakollinen kuva meidän Otosta. Kuvan ottamisen jälkeen paketoin peiton pois koiran ulottuvilta, sillä tupsut saavat muutoin kiltin koiran muuttumaan villipedoksi. Tupsunretaleita saa sitten imuroida ja metsästää ympäri huushollia... Peiton annan lahjaksi esikoiselleni, joka syksyllä alkaa opinnot. Jotakin lämmittävää turvaksi kylmää maailmaa vastaan.